Muistoja VR taiteessa -työpajasta

Kun suljen silmäni ja vaivun uneen Luvattulan vierastalon kulmahuoneessa, avautuu eteeni maantie jossain eteläeurooppalaisella maaseudulla. Olenko ollut täällä aiemmin? Nouseeko kuva esiin muistin unohtuneista kerroksista vai rakentuuko se lukemattomien vaikutelmien synteesinä? Unikuvien immersiivisyys on hämmästyttävä. Kyse ei ole vain kuvallisuudesta, vaan aistien kokonaisuudesta. Aivot tuottavat unenkokemuksena maailman, joka on kaikin puolin todentuntuinen, jopa moniaistinen.

Luvattulassa kello 7 herätyskello palauttaa toisenlaiseen todellisuuteen. Takkatuli on sammunut jo illalla ja tulisija kamppailee viimeisillään entropiaa vastaan. Iltapäivällä täytyy muistaa pyytää H:lta lisää polttopuita. Virtuaalitodellisuus on työpajassa yhtä läpitunkevaa kuin kylmyys. Kaikki puhuvat siitä, monet ovat käyneet siellä ja kertovat kokemuksistaan – toistaiseksi kaikki ovat palanneet. T kysyy, onko tekniikka valmis silloin, kun sitä ei enää kytketä pois? Jaamme kokemuksemme lopulta vain tässä todellisuudessa; virtuaalisessa kaikki taphtuu teknologian ehdoilla, emmekä koskaan ole todella yhdessä.

VR-kypärän kuminen eriste hikoaa ohimolla. Kaikilla on flunssa – koen syyllisyyttä; tulin työpajaan puolikuntoisena, kun en millään malttanut jäädä kotiin. Katselulasit sallivat pääsyn jakamattomaan kokemukseen, mutta samalla ne altistavat bakteerien jakamiselle. Visiirin kautta voin asettua toisen asemaan ja katsoa maailmaa kuin olisin toisessa ruumiissa, jopa toislajisen ruumiissa.

Virtuaalisuuden kokemus on heitettynä-maailmaan-olemisen kokemusta. Yhtäkkiä olen paikassa, johon en ole tullut mistään. Katselen ympärilleni, mutten koskaan voi olla varma siitä, mitä takanani on. Oleminen on havaituksi tulemista toteutuu näyttökortin laskentatehon ehdoilla – vain se mitä katson rendataan näkyväksi. Maailma takanani poistuu välimuistista ja lakkaa olemasta heti kun käännän katseeni toisaalle.

Lopulta immersiivisyyden ohitse nousee tietoisuus itsestä. Minun on vaikea hyväksyä, että kaikki tämä on tehty vain minua varten. Teknologia asettaa havaitsevan subjektin oman kuplansa keskipisteeseen. Valonsäteet sinkoutuvat kaikkialta kohti yksinäistä ihmistä, joka tuijottaa epäuskoisena edessään aukeavaa ”maailmaa”.

– Tuomo Rainio

(Linkki Tuomon työpajassa tekemään demoon:
http://www.tuomorainio.fi/three/webvr_video_edit.html)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *